maanantai 7. toukokuuta 2012

Lisää saippuaa ja äkkiä!

Kattelin tuossa miun saippuahyllyjä ja nehän näyttää hälyttävän tyhjiltä! Urjan puut ja Pouta ovat kokonaan loppu, Hedelmätarhaa on jäljellä vielä yksi kappale nopeimmalle. Muitakin ihan yhden käden sormilla laskettava määrä. Muutama epäonninen erä suolasaippuaa sekä Hattaraa löytyy, mutta en oikein tiedä, että mitä tekisin niiden kanssa. Toisaalta en haluaisi kauppaan kakkoslaatuisia (käytännössä tää tarkoittaa rumaa) laittaa. Ehkäpä otan vasaran, hakkaan saippuat palasiksi ja laitan jonkun toisen erän sekaan.

Eilen kävin taas pyörähtämässä muutaman tunnin verran tuolla tehtaalla, lopputulemana neljä ja puoli kiloa saippuaa kypsymässä. Tästä määrästä tuli kaksi erää, joista toinen santelipuun tuoksuista - ainaki pitäisi olla - ja toinen hiussaippuaa.

Santelipuu-tuoksuöljy on hyvin mieto, mutta erittäin miellyttävä tuoksu ja mikä parasta, siinä ei ole allergeeneja. Miulla kesti pienen ikuisuuden saada tuota paksua öljyä huljutettua pullosta ulos. Ihan aluksi saippuaan lisättäessä se tuoksui vähän voimakkaammin, mutta värjäsin osan taikinasta kaakaolla, niin tuon santelipuun tuoksu kyllä peittyi siinä vaiheessa siihen kaakaoon. Tänään leikattaessa saippua tuoksui todella miedosti, kuitenkin niin, että saippua ei tuoksunut sille perussaippualle, jolle tuoksuttamaton saippua tuoksuu. Niin, meinasi ihan unohtaa. Tässä santelipuusaippuassa on mukana ihan oikeaa silkkiä. Käytän tussah-silkkiä, jonka väitetään ainakin olevan sitä ötökkäystävällisempää silkkiä. Tämä saippua on kylmämenetelmällä tehty ja se on kypsää kesäkuun 17. päivä.

Hiussaippuaa on toivottu ja nyt sain senkin kypsymään. Miun mielestä rosmariini on ihan parasta hiussaippuaan ja rosmariinin sanotaankin edistävän hiusten kasvua, vahvistavan hiuksia sekä poistavan hilsettä. Niin, miulla siis on rosmariinin eteeristä öljyä tässä hiussaippuassani. (Rosmariiniöljyä ei muuten pitäisi käyttää raskaana ollessa, etenkään alussa ja puolivälissä, koska sen kerrotaan edistävän synnytyksen käynnistymistä.) Lisäksi laitoin hiussaippuaan sitruunan ja atlasseetrin eteerisiä öljyjä. Sitruunan sanotaan puhdistavan, poistavan epäpuhtauksia sekä henkistä väsymystä (vaikka mie ite joskus epäilen näitten eteeristen öljyjen ihmeellisiä kykyjä, niin siitä mie oon ihan varma, et sitrustuoksuja haistellessa tulee aina hyvälle mielelle). Seetristä taas kerrotaan, että se tasapainottaa ihon rasvantuotantoa. Kaiken kaikkiaan yhdistelmä tuoksuu todella raikkaalta. Tässä hiussaippuassa on normaalia enemmän hyvin vaahtoavia kookos- ja risiiniöljyjä. Vaahtoavuuden lisäksi risiiniöljyn sanotaan hoitavan hiuksia. Lisäksi saippuassa on nokkosta teenä - nokkosen pitäisi olla hyväksi hiuspohjalle parantamalla sen verenkiertoa (hiukset kasvaa paremmin) ja poistamalla hilsettä. Tämä hiussaippua on suunniteltu normaaleille hiuksille.

Mie oon kotikäyttöön tehny rosmariinisaippuaa jo pari - kolme vuotta ja tätä on siis lähipiirissä testattu ja ainakin näissä tukissa (pääsääntöisesti käsittelemättömiä tai vain vähän käsiteltyjä, esimerkiksi ei tule ainakaan ihan heti mieleen, että kukaan, jolla olisi vaalennetut hiukset, olisi tätä kokeillut) toimivaksi todettu. Hiusten peseminen palasaippualla voi shampooseen tottuneelle tuntua aluksi vähän kummalliselta - hiuksista tulee puhtaat ja natisevat, ehkä höttöisetkin, jos esimerkiksi hiuksiin on kerääntynyt paljon muotoilutuotteita. Itselläni aikoinaan shampoon vaihtaminen hiussaippuaan venytti pesuvälin viikkoon ja päänahkani oli paremman tuntuinen kuin koskaan ennen. Hiussaippuan kaverina voi käyttää hoitoaineena esimerkiksi omenaviini- tai tavallista etikkaa veteen sekoitettuna (esim. 0,5 dl per 1 l vettä) tai sitruunahappoa veteensekoitettuna (1 - 3 tl per litra vettä).

Vasemmalla santelipuusaippuaa, pyöreät keskellä ja oikealla hiussaipuaa.

2 kommenttia: