keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Mitä tapahtui luffalle?

Tänä kesänä oli miun toinen yritys kasvattaa pesusieni. Oikeestaan taisin pistää kolme taimea. Ne lähti hyvin kasvamaan. Taisin laittaa ne jo tammikuussa. Toukokuun lopulla tai kesäkuun alkupuolella siirsin ne kasvihuoneeseen. Yks niistä kasvoi ihan valtavaks, muutamissa päivissä kattoon saakka ja luikerteli pitkin kasvihuonetta - koko kesän. Yhtään kukkaa ei vaan näkynyt. Latvakin leikattiin, jos se innostuis sit kukkimaan. Ja niin se jossain vaiheessa sit innostukin siellä ylhäällä katon rajassa, en ees huomannu sitä aluks. Sit siellä olikin yhtäkkiä semmonen miun ranteen paksunen kurkku.

Aika komiat lehet luffalla.
Lueskelin netistä ohjeita, et miten ja millon tuo kerätään ja mitä sille pitää tehä, et saan siitä pesusienen. Monessa paikassa sanottiin, et sen pitää kuivua ruskeaks ennen kuin se kerätään. Mie ajattelin antaa sen kuivua vähän. Sit se näytti jo vähän pahalta. Ennen kuin se oli kokonaan ruskea, kävin kuitenkin irrottamassa sen ja leikkasin huonon osan pois. Sisusta kyllä näytti ihan luffalta, mut miulla ei ollu mitään käsitystä, mitä ois pitäny tehä. Jossain ohjeessa sitä neuvottiin suihkuttamaan paineella, jossain liottamaan veessä, jossain hakkaamaan ns. hedelmälihat pois. Mie kokeilin tietysti kaikkia ja mitäs siitä seuras. No orgaanista sisältöä kompostiin, tietenkin. Ei tullu pesusientä, mut kompostin täytettä kyllä. Jännittää jo ens kesäinen yritys. Eiks se niin menny, et kolmas kerta toden sanoo?

Ja niin, luffa tuoksuu ihan kurkulle.

10 kommenttia:

  1. Onnea ja menestystä ensi kerralle! :) Itse kokeilin kerran vuosia sitten samalla menestyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) . Viime vuonna sain muutaman kukan, mut kurkut olivat ihan ohkasia ja kuivuivat n. kymmensenttisinä. Jospa sit ens vuonna...

      Poista
  2. Tämäpäs oli mielenkiintoista. En ollut ikinä edes kuullut, että Suomessa voisi itse kasvattaa pesusientä. Itse olen ollut ihan onnelinen pelkistä kurkuista, tomaateista ja paprikoista. Toivottavasti onnistut ensi vuonna, koko talvi aikaa selvittää kuinka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla lähtee aina siemententilausaikaan ihan hanskasta se homma ja kotiin asti kantautuu kaikenlaisia siemeniä :) .

      Poista
  3. Kuvassa kurkun pää näyttää jokseenkin samalta, kuin meidän kesäkurpitsat tänä vuonna - eli jokin pilasi ne ennen kuin ehtivät valmiiksi asti. Toivottavasti onnistut ensi kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se joku tauti? Tavalliset kurkut tuon vieressä kasvoivat kyllä ilman ongelmia. Sen mie huomasin, et vaikka mie olin sirotellu noita luffia eri puolelle kasvihuonetta ja yks oli ulkonakin, niin ne jokainen houkutteli kovasti muurahaisia. Muut kasvit, mukaan lukien tavallinen kurkku, sai olla niiltä ihan rauhassa.

      Poista
  4. Vaikea sanoa, mutta ei se ainakaan liian kosteasta voinut johtua, kun kesä oli niin kuiva. Jos on tautia, niin toivottavasti kuolee talven aikana, että ensi vuoden sato saisi edes mahdollisuuden...Meilläkään kurkuissa ei ollut muuta ongelmaa, kuin hassu muoto - niistä tuli enemmän tai vähemmän pyöreitä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mie oon aika huolella kantanu vettä tuonne kasvihuoneeseen, paitsi nyt loppukesästä - jolloin tuo kurkku ilmesty - vähän rauhotin sitä hommaa. Kurpitsoja, spagettikurpitsaa ja kesäkurpitsaa, meillä puskee vieläkin, kun vaan jaksais vielä motivoitua niistä kokkaamaan ja säilömään :) .

      Poista
    2. Oletko kokeillut kuivatusta? Kesäkurpitsasta saa yllättävän makoisia kuivattuja sipsejä, jopa ilman mausteita, öljyä ja suolaa.

      Poista
    3. En oo kokeillut, mut nyt ihan varmasti kokeilen :D ! Riittääkö vaikka juustohöylällä tai kuorimaveitsellä leikata palasia ja kuivuriin? Vai pitääkö tehä uunissa?

      Poista