torstai 28. maaliskuuta 2013

Varovaisuutta lipeän kanssa

Mie luin tänään järkyttävän tarinan siitä, mitä lipeän kanssa voi käydä. On kamalaa luettavaa, mut ehkä ihan hyvä muistutus kaikille lapsekkaille ja eläimekkäille saippuantekijöille lipeän vaaroista. Jos saippuan tekeminen ei kuulu harrastuksiin, suosittelen jättämään lukematta tuon - miulle ainakin tuli siitä paha olla. 

Miulla on asunnosta kokonaan erillään oleva tila saippuan ja muun kosmetiikan tekoon, johon ei ole koirilla pääsyä lainkaan ja lapset saattavat joskus harvoin siinä ovella piipahtaa (ovi on niin jäykkä, etteivät saa sitä edes itse auki) pyytämässä miuta syömään tai kahville tai joskus saatan ottaa lapset pajalle pelaamaan vihaisia lintuja, jos pakkaan saippuoita, mutta en koskaan ota lapsia pajalle, kun teen saippuaa. Eikä lapsilla oo mitään pääsyä lipeänkään lähelle - tuo tila on erillisellä sisäänkäynnillä ja kokonaan lukittu ja lipeät säilytetään korkealla kaapeissa. 

Ennen kun sain tuon tilan käyttöön mie tein saippuaa vain lasten nukkuessa tai muualla ollessa. Nuo omat mukulat on semmosia onnettomuusmagneetteja erityisesti palovammojen suhteen, et ihan varmasti ois käyny jotain, jos niitten hereillä ollessa ois saippuaa yrittäny tehä. Ne siis on saanu palovammoja lähes kaikesta paitsi pakastimesta.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Luffa, luffa aegyptiaca

Miulla on taas projekti menossa. Toinen yritys. Pesusienikurkku, eli luffa. Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa ja taisin siitä kesällä kirjottaakin. Kesä vaan loppu viime vuonna kesken ja ne pienet kurkunalut kuivui pois.  Jos nyt tällä kertaa onnistuisin. Laitoin nuo jo vähän aiemmin kasvamaankin. Viime vuonna laitoin multiin joskus maaliskuun lopulla - huhtikuussa ja n. kymmenestä siemenestä kolme tai neljä lähti kasvamaan. Nyt tilasin eri paikasta siemenet ja ensimmäiset laitoin tammikuun lopulla ja toisen erän helmi-maaliskuun taitteessa. Oon istuttanut näistä muistaakseni viisi siementä ja neljä lähti itämään. Yhden alun lahjoitin eteenpäin viime viikolla.



On miulla jokunen muukin projekti samasta aiheesta menossa. Muutamia erilaisia tomaatteja ja paprikoita ja chilejä ja kukkakaaleja ja ananaskirsikoita ja stevioita ja mansikoita ja pegonioita ja minimaisseja ja ja ja... Ja vielä noin miljoona korkkaamatonta pussia kaikenlaisia siemeniä! Tää vaan lähtee aina käsistä, vaik miten yrittäs itelle hokea, et ihan vähä vaan. Tosin ensimmäistä kertaa onnistuin siinä, et laitoin yhestä pussista vain muutaman siemenen tulemaan. Siinä meni vikaan, et niitä pusseja oli niin paljon, et määrällisesti miulla ei kasva näitä yhtään vähempää ku aiemmikaan.



Viime vuonna suurin onnistumisen tunne tuli, kun lopulta jo syksyllä kävin penkomassa kasvimaalta neljä kukkakaalia ja tein samana päivänä gratiinia. Nimittäin niitten kukkakaalien kypsymistä ei epäillyt ihan vain pari ihmistä. Toivottavasti tänäkin vuonna tulee onnistumisen tunteita kasvien kasvatuksessa. Mieluusti sais tulla esimerkiks pesusienien muodossa, mut onhan noita muutaman kymmen muutakin lajiketta, jotka tuo varmasti onnistuessaan hyvän mielen :) .

Jos jotain miun tavallisempaan aiheeseenkin blogaisin, niin löysin ihanan kuulosia 100 % luonnollisia tuoksuöljyjä, joiden tuoksut kuulosti tosi ihanilta ja tilasin niitä paria sorttia kokeiluun.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kaikenmoista

En keksi millään järkevää otsikkoa tälle, kun ympärillä käy kamala hälinä ja ois ainakin muutamasta aiheesta kirjotettavaakin.

Jos vaikka alkuun kirjottaisin jostain tapahtumasta. Kävin just hakemassa postit ja siellä oli kirje Lappeenrannan kaupungilta. Ja kirjeessä lasku, jota mie kyllä jostain syystä vähän toivoinkin. Se oli nimittäin markkinapaikkamaksu eli mahduin kuin mahduinkin Lappeenrannan kevätmarkkinoille myymään! Nyt siis tulevana sunnuntaina on Metsänkylännavetalla Leivintuvan pääsiäismarkkinat ja sinne oon menossa myös.

Sit miun piti kirjottaa siitä, et tuo kirjanpitäjäpuolisko on painostanut miuta laittamaan toisenki harrastuksen tuotoksia verkkokauppaan myyntiin. Oon ite pitäny sitä nimenomaan harrastuksena eikä oo ollu minkäänlaista aikomusta myydä mitään eikä etenkään tuossa saippuakaupassa, mut alan pikkuhiljaa taipua. Nimittäin miulla lähti jossain vaiheessa tää harrastus ihan käsistä ja miulla on yks lipastollinen rompetta, joista olin kaikista aikonu tehä itelleni / lahjaksi jotain, mut ei tuo lipasto sillä tavalla tyhjene. Niin mitä siellä oli? Korutarvikkeita! Mie vissii ekan kerran joskus kuopuksen syntymän jälkeen tilasin sitä kamaa iltojen iloks ja jotenki sitä on kerääntyny, vaik viimesen vuoden - puolentoista aikana ei juuri lainkaan mitään uutta.

Arvonnastakin miun piti kirjottaa. Nimittäin nyt on sit arvonta käynnissä Facebookissa. Palkintoina on yksi kolmenkymmenen, yksi kahdenkymmenen ja yksi kymmenen euron lahjakortti verkkokauppaan. Jos et ole naamakirjassa tai et halua käydä tilaamassa Vuottaren päivityksiä, niin voit osallistua myös lähettämällä nimesi ja sähköpostiosoitteesi osoitteeseen saippuat@vuotar.fi. Laita otsikoksi vaikka 'Arvonta'.

Sit mie huomasin just, et Itellalla on Smart-postitarjous 22.3. asti ja mie aattelin hyödyntää sen niin, et kaikkiin edelliseen päivään mennessä tilattuihin ja maksettuihin yli 30 euron arvoisiin tilauksiin saa ilmaisen toimituksen.

Nii ja se vielä piti sanoa, et tällä viikolla siis lähetän ennakkoontilatut Pehkot.

Mangoldeja kesää odotellessa. 





tiistai 12. maaliskuuta 2013

Helka ja luomupohdintaa taas

Rauni-vartalovoide sai sunnuntaina kaverikseen Helka-kehäkukkasalvan. Raaka-aineista n. 80 prosenttia on luomua ja kehäkukkamaseraatti itse kasvatetuista kehäkukista tehty. Kehäkukkamaseraatti on tehty luomuauringonkukkaöljyyn, lisäksi mukana on ihanaa valkohilppaöljyä, joka korostaa kehäkukan ihoa hoitavia ominaisuuksia ja miun oli vaan ihan pakko saada sitä mukaan tähän kehäkukkasalvaan, koska se tekee siitä ihan oikeesti niin paljon paremman. Mie oon ite tehtyä kehäkukkavoidetta käyttäny jo jonkin aikaa kuopuksella, joka on atoopikko, mut tää valkohilpalla buustattu versio on pelkästä kehäkukasta tehtyä salvaa paljon tehokkaampi ja iho on parin käyttökerran jälkeen silminnähden paremmassa kunnossa niistä kohdista, mihin tuota laitoin (taipeet pääasiassa). Mie ♥ valkohilppaöljy.

Ihanan keltaiseksi tuo kehäkukkaöljy tän tekee.

Mie oon miettiny taas niitä luomuasioita. Miusta ois kauheen kiva tehä täysin luomuraaka-aineista vaikka sitä saippuaa, mut sit mie taas ajattelen sitä karitevoita ja en ihan rehellisesti tiiä, et mitä siitä pitäs ajatella. Karitevoi on ollu vuosia "pinnalla" ja ihan syystäkin, se on tosi loistava ihonhoitotuote ihan sellaisenaankin. Sitä vois tilata tukusta suoraan ja purkittaa ja siinä ois valmiina tehohoito kuiville käsille, koville jalkapohjille, kuiville hiuslatvoille ja erityinen kosteutus atooppiselle iholle. Mie en tiiä, et kuka tai mikä taho on se, joka on sit alkanu hehkuttamaan sitä luomuversiota samasta aineesta, mut on kyllä onnistunut, jos tarkotus oli myydä kalliimmalla. Siis tässähän puhutaan villinä kasvavasta puusta, jonka pähkinöistä se karitevoi saadaan! Karite on ihan yhtä luomu tai epäluomu kuin metsässä kasvava mustikka. Kuulin toisaalta ja ymmärsin, että karitevoita voi kutsua luomuksi, jos pähkinöitä ei kuljeteta kaakaoviljelmiltä kierrätetyissä säkeissä (säkkeihin on saattanut jäädä torjunta-ainejäämiä), vaan uusissa säkeissä. Jossain sanottiin, että viime aikoina voipuuta (eli tätä karitepähkinäpuuta) on alettu viljelemäänkin, mutta sillä kestää kypsyä 20 vuotta ennen kuin se tuottaa satoa.

Nii. Jos haluan tehä luomua ja jos ostan karitevoin luomuna, niin sen hintaan tulee kolmannes lisää ja se toki vaikuttaa myös kuluttajahintaan, vaikka järkeiltynä se "luomukaritevoi" ei tee tuotteesta yhtään luomumpaa. Jos taas käytän tavallista karitevoita, niin en virallisesti voi sanoa, että tuote olisi luomu (niin luomu kuin saippua voi olla), vaikka se ei käytännössä olisi yhtään vähemmän luomua. Tietysti voisi jättää karitevoin pois ja käyttää jotain varmasti luomua, kuten kaakaovoita, mut se on taas yli puolet kalliimpaa kuin se luomukaritevoi ja yli kaksi kertaa kalliimpaa kuin ei-luomu ja karitevoilla ja kaakaovoilla on kumminkin eri ominaisuudet siinä saippuassakin. Tässä piisaa miettimistä.

Miun on pitäny monena päivänä testata yks tee-se-itse-keittiöstä-kosmetiikkaa-resepti, mut sillon ku oon muistanu, en oo ehtiny ja sillon ku oisin ehtiny, nii en oo muistanu. Tyypillistä.

Näyttää muuten siltä, et taitaa tulla arvonta tai jotain muuta mukavaa ihan pian - nimittäin nyt ollaan niin lähellä Vuottaren Facebook-sivun kahensadan tykkääjän rajaa, et sitä pitää jotenkin juhlistaa :) !

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Rauni

No nii, nyt se on sit valmis, purkitettu ja verkkokaupan virtuaalihyllyllä! Nimittäin Rauni - vartalovoi karitevoista ja aprikoosinkiviöljystä. Toistaiseksi tuoksuttomana, mutta tuoksujakin on luvassa ihan pian, kun vain ehin niitä tuonne kauppaan lisätä (ja toki päättää, että mitä tuoksuja laittaisin tarjolle - näitä saa toki ehdottaakin, mie kuuntelen mielelläni toiveita!). Rauni on pakattu alumiiniseen sadan millin vetoiseen purkkiin, joka on tosi kevyt (alaosa painaa vain 7,5 grammaa) ja siis näppärä postitettava siinä mielessä. Ja Rauni-nimihän tulee sekin Suomen mytologiasta, oli itse Ukko-ylijumalan vaimo.




Niin ja en mie kuitenkaa saanu niitä parempia kuvia. Enkä päässy ees pokkarilla kuvaamaan, ku kaikki muistikortit on kadonnu mystisesti. Tai oikeestaan luulen, et ei siinä hirveesti mystiikkaa oo. Ehkä vain pieniä käsiä.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Pata porisee

...Tai siis vesihaude. Mie niin innokkaasti lisäilin jossain vaiheessa kategorioita tuonne verkkokauppaan, et kaipa se on ryhdyttävä tuumasta toimeen, et saa sinne joskus jotain täytettäkin tuotteiden ja kuvien muodossa. Tässä on tulossa jotain, joka valmistuu huomenna ja tarkoitus olisi myös ottaa kuvia, ihan oikeella kameralla.