perjantai 27. huhtikuuta 2012

Illoin kokkas saippuaa

Terveisiä saippuatehtaasta! Vietin illalla taas muutaman tunnin "tehtaassa" saippuaa tekemässä. Pouta-saippuat ovat huvenneet niin vähiin, että tein sitä uuden satsin. Se onkin aivan ihanan tuoksuinen saippua! (Erityisesti Pouta on mukava INCI-listan kirjoittajalle, koska siinä ei ole EU:n kosmetiikka-asetuksessa listaamia allergeeneja, joiden määrät saippuassa täytyy ensin laskea ja määrän mukaan joko kirjoittaa tai jättää kirjoittamatta ne INCI-luetteloon.) Jännittää vähän, että tuleeko siitä yhtä raikkaan näköistä kuin ensimmäisestä, nimittäin tuo tuoksuöljy on tosi haasteellista käyttää. Uusin Pouta-erä valmistuu 8. kesäkuuta.

Oon mielessäni suunnitellut kasvosaippuaa ja nyt sellainen on tulossa. Kotimainen kylmäpuristettu rypsiöljy on ominaisuuksiltaan erityisen hoitavaa ja sitä on reilusti tuossa tulevassa saippuassa. Siinä on toki ihoa hellivää karitevoita myös, kuten suurimmassa osassa muitakin saippuoitani. Lisäksi tulokassaippuassa on kauramaitoa, joka tuntuu iholla silkin pehmeältä, sekä hunajaa, joka kosteuttaa ihoa. Tässä saippuassa ei ole lisättyjä tuoksuja lainkaan - se tuoksuu vain saippualta. Kaura-hunajasaippua on valmista 25. toukokuuta. Kuvat ovat kännykkälaatua ja puolet vielä kumihanskat kädessä.

Kauramaito-hunajasaippua vähän ennen hauduttamista.

Hauduttamisen jälkeen saippua on kypsää, mutta pehmeää. Kun saan joskus kuvaajan tehtaalle, niin voin tehdä yksityiskohtaisemman kuvauksen saippuanteosta.
Mie sain eilen Fedexiltä ilmotuksen tulevasta raaka-ainetoimituksesta. Mie en malta olla seuraamatta pakettien kulkua (vähintään) pari kertaa päivässä. Paketti on lähtenyt Saksasta Schwäbisch Hallista eilen, sen jälkeen se on matkustanut Kölniin ja tänään päivällä se on ollut Pariisissa. Arvioitu toimitus on ens viikon torstaina. Missäköhän paikoissa se kiertää sitä ennen? Sit päässen hiussaippuan tekoon!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Prologi

Tervetuloa lukemaan Vuotar-blogia!

Kauppa on vihdoin, pitkän odotuksen ja viilauksen jälkeen auki ja saippuoita hyllyllä ja kypsymässä ja suunnitelmia uusiksi saippuoiksi syntyy koko ajan lisää. Hiussaippuaa on kyselty ja sitä laitankin heti tulemaan, kun saan seuraavan raaka-ainetilauksen Suomeen. Sain Facebook-sivunkin avattua ja paljon tykkäyksiä (kiitos kaikille!).

Itestäni voisin kertoa: Jenni, 31, kolmen pienen pojan äiti, hoitovapaalla. En pidä itseäni minään saippuaguruna, mutta pidetään sitä vaikka tavoitteena ;) . Saippuaa oon tehnyt 2009 alkaen lähinnä omaksi ja läheisten iloksi ja nyt vihdoin muillekin. Saippuan ohessa teen muutakin kosmetiikkaa kotikäyttöön: huulirasvoja, kosteusvoiteita, erilaisia vartalovoita, hoitoaineita, deodorantteja, naamioita, kylpy- ja vaahtopommeja, kuorintoja ja jos kaikki merkit pitävät paikkaansa, niin seuraavaksi tilaan tarvikkeita mineraalimeikkien valmistukseen. Miulle on tärkeetä tietää, mitä oon omalle ja erityisesti lasten iholle laittamassa ja sen takia oon kirjoittanut mm. ainesosaluettelot suomeksi tuonne kaupan tuotesivuille.

Mie yritän täällä blogissa vähän raottaa ovea pieneen saippuatehtaaseeni ja kertoa, mitä tapahtuu ja mitä on tulossa.  Oon erittäin kiitollinen kaikista kommenteista ja kuuntelen mielelläni ideoita ja ehdotuksia ja toivomuksia tuotteisiin, nettisivuihin, pakkaukseen ja ihan mihin vaan liittyen.