keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Nestesaippua: ensimmäinen yritys

Miulla on ollut pitkään mielessä nestesaippuan tekeminen öljyistä. Miulla on jopa turvallisuusarviointi nestesaippualle, mut en oo vielä ehtinyt tuon saippuan tekoa kokeilemaan ennen. Tänään oli lastenvahteja paikalla ja pääsin kokeilemaan. Kaapissa oli puoli litraa glyseriiniä ja olin lukenut, että glyseriinimetodi on helppo ja nopea tapa tehdä nestesaippuaa.

Laskin saippualaskurilla reseptin, jossa oli 25 % kookosta ja 75 % oliivia. Kaikki alkoi hyvin, sulatin rasvat ja sain glyseriininkin jossain vaiheessa niin kuumaksi, että kaliumlipeä siihen liukeni. Sitten sekasin vaan ja sekoittelemaan, kunnes jossain vaiheessa sauvasekoitin jämähti kiinni. Näin kaiketi kuului käydäkin, mutta sen jälkeen massa ei enää yhtäkkiä ollutkaan oikean näköistä ja sekoittelin ja sekoittelin tuntikaupalla. Katsoin eri ohjeista ja kaikissa sen massan piti olla suunnilleen toffeen väristä tässä vaiheessa. Miulla massa oli valkoista ja se kyllä vähän paksuni sekoitettaessa ja siitä nousi ilmaan saippuakuplia joka vispilän sekoittamalla. Ihan kuin jostain lastenohjelmasta, jossa noitakeitoksesta nousee kuplia! Vatkasin ja vatkasin massaa ja väistelin saippuakuplia ja massa (jota oli noin litra!) alkoi tulla yli 3,5 litran haudutuspadasta. Ei siis kuohua, vaan kaiketi vatkasin siihen niin paljon ilmaa, että se "kasvoi". Lopulta kaivoin taas sauvasekoittimen esiin ja surauttelin vähän aikaa. Ilma lähti massasta ja pata oli taas puolillaan. Paksuus jotain kinuskikastikkeen tasoa. Päätin, että nyt en jaksa enää, otin Crockpotin pois päältä ja poistuin pajalta.


Illalla menin katsomaan, miltä keitos näyttää ja semmosta paksua mössöä se oli. Pohjalta se näytti hieman siltä, miltä sen kaikkien ohjeiden mukaan kuuluikin näyttää, eli läpikuultavan kultaiselta paksulta tahnalta. Mutta päältä se näytti puoliksi sulaneelta toffeelta. Laitoin haudutuspadan päälle ja annoin mömmön sulaa. Sellaista vaalean ruskeaa paksua kiisseliä se oli sulettuaan. Laitoin lusikallisen tahnaa mittakulhoon ja lisäsin sekaan muutaman lusikallisen kiehuvaa vettä. Ei se oikeen millään meinannu sinne liueta, mut rautaoksidijäämät mittapurkin seinämistä lähti heti - ne, jotka ei ollu lähteny kahessa perättäisessä pesussa astianpesukoneessa ja niitten jälkeisessä käsitiskissä. Jaaha, tuli mieleen, et mikäköhän tän liuoksen pH-arvo on tuolla pesuteholla ja mittasin sitä pH-paperilla, mut ei se sen kummempaa arvoa näyttänyt kuin n. 8,5. Uskaltaa siis pestä käsiä. 

Lantrasin viiden litran kanisterin suunnilleen puolilleen vettä ja saippuatahnaa ja ajattelin, et voihan tällä vaikka lattioita pestä. Aika komeesti tuo kuitenki vaahtoo. Tai ehkä kylpyveteen. Tai astioiden pesuun. Tai ihan mihin vaan. Ei tää nyt ihan putkeen menny. Mietin ja mietin ja luin kirjasta ja netistä ja yritin selvittää, et mikä meni pieleen, etten kämmäisi samalla tavalla uudestaan. Lopulta luulen, että syykin selvisi. Palasaippuaa tehdessä reseptiin lasketaan ylirasvoitus, jolloin saippuassa on enemmän öljyjä kuin lipeä voi saippuoida. Tähän tottuneena laskin reseptiin viiden prosentin ylirasvoituksen ja siinä menin vikaan (toki ilmeisesti nestesaippuaa voi tehdä myös ylirasvoituksella, mut sitä ei ihan aloittelijoille suositella). Nestesaippuassa tehdään toisinpäin eli käytetään negatiivista ylirasvoitusta, ts. alirasvoitusta, jolloin lipeää on enemmän kuin rasvoja saippuoitavana. Ylimääräinen emäksisyys neutraloidaan lopuksi jollain happamalla, esimerkiksi sitruuna- tai boorihapolla. Ylirasvoituksen lisäksi reseptissäni oli paljon oliiviöljyä, joka nestesaippuassa vaatii pidempää keittelyaikaa kuin esimerkiksi kookosöljy.

Mutta en aio lannistua tästä. Laitoin uuden erän jo tulemaan ja se näyttää ihan siltä kuin sen tässä vaiheessa kuuluukin näyttää. Niin ja tietenkin piti kertoa, että millainen pesutuntuma tuossa nestesaippuassa oli: se oli ihana eikä voi kuuna päivänä verrata yhteenkään kaupan "nestesaippuaan" (jotka eivät siis oikeasti ole edes saippuaa - eli saippuoituja öljyjä - vaan vettä, jonka seassa on tensidejä, emulgointiaineita, paksuntajia...).

2 kommenttia:

  1. Haa... nyt vasta tajusin miksi noi meidän käyttämät luomunestesaippuat tuntuu ihan erilaisilta ja käyttäytyy toisin kuin ne tavalliset nestesaippuat. Ne on SAIPPUAA! Kiitos saippuakoulutuksesta! Kirjoitat muuten tosi mukaansatempaavasti :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Kaikki ei oo saippuaa, mikä sillä nimellä myyään. Nää, jotka on tehty tällä samalla tavalla erottaa siitä, että inci-luettelossa lukee potassium-alkusia aineita, esim. potassium olivate, potassium cocoate. Tarkoittaa siis rasvojen kaliumsuoloja (potassium = kalium), jotka syntyy saippuoitumisreaktiossa.

    Siellä päin on tää pienimuotoinen kosmetiikan valmistaminen on paljon yleisempää kuin täällä.

    VastaaPoista